Osa. VII

Seitsemäs Luku. VII

Mitä haluan?

Miksi?

Milloin?

Nämä ovat ne kolme asiaa mitä vieläkin mietin, sillä potentiaalia on paljon, todella paljon.

Miksen pääse perille?

Miten edes pääsisin?

Käykö koskaan edes niin, että siellä olisin, vihdoinkin..?

Ihmeen tavalla, edes jollakin tavalla. Rahalla?

Taidolla? Edes tiedolla?

Jos vain voisin, niin maksaisin.

Jos pystyisin niin tekisin.

Jos se mahdollista vain olisi, niin sinne mä menisin.

Minne? Ja mitä?

Sitä millä pääsisin etenemään.

Muutama mikä kiinnostaa:

/Autot

/Elektroniikka

/Puheenlahjojen käyttö

/Pyörät

/Moottoripyörät

/Kilpa-ajaminen

/Laulaminen

Nämä Seitsemän ovat niitä, joita oon haaveillut edes kerran tai kaks.

Mutta tiedätkös mikä on tullut vastaan ain?

Raha.

Kyllä. Ilman rahaa, ei täällä pärjää.

Ilman neuvoja, tukea ja apua ei täällä myöskään pärjää.

Opettajat eivät normaalin arjen askareita opeta. Eikö vain?

Tulet täysi-ikään, niin olet virallisesti silloin aikuinen. Valtio ja tämä maa sulta odottaa tietoa ja taitoa. Sinun on osattava.

Mistä olisit oppinut kaiken tiedon ja taidon ennen täysi-ikää?

Vastaus: Vanhemmiltasi.

Nyt muistutan Sinua lukija, jos et ole tarinaani lukenut alusta asti, suosittelen Sinua sinne palaavaksi. ;)

Jokainen asia on tyssännyt elämässäni.

Mollattu, syrjään sivuutettu.

Siirretään ongelma seuraavalle eteenpäin, ettei tarvitse omaa päätä jumiin jättää.

"Hienoa Aki!"

" Sä pystyt siihen!"

"Mä tiesin, hienosti! Se oli sussa kokoajan! Mä uskon suhun, niin usko sinäkin itseesi!"

Näitä jokainen lapsi tarvitsee ja kaipaa. Omiensa lohtua ja tukea. Tsemppaavaa puhetta!!

Miten nuoriso voi olla meidän tulevaisuus, jos heidät ahdetaan maahan, potkitaan kuin myös hakataan heti kun ollaan nousemassa. 

Murtunut mieli, makaa, apua huutaa ja kysyy vaan;

"Kuuleeko kukaan??!!?"

Kukaan ei auta, pakko yksin nousta, vaikka sattuisi kuinka...

"Jes!! Pääsin ylös!! Ilman kenenkään apua!

Mä pyst.." 

*PAM*

Suoraan ottaan niin, että maassa taas ollaan, kahta kauheemmin.

Näin nuoret saavat kasvatusta. Painostavalla, kammottavalla, todella inhottavalla tavalla.

"Nuorilla ei ole mitään käytöstapoja nykyään!"

Niimpä, törkeää tuollainen. Mistäköhän ovat sen oppineet?

Tervhetiä vanhemmalle polvelle, hymy rinnassa, kirkaus silmissä. Tulee jo valmiiksi ylpeä olo; "Jes, nyt musta voidaan olla ylpeitä kotona, kun näin reippaasti tervehdin, avaampa vielä ovenkin!"

Irvistys heti vastassa, ihme ettei ole sylkeä jo naamassa.

Loppuun toksahdus: "Osaan avata oven ihan ittekkin!"

Tulee hyvä fiilis. Taas on nuorisossa vika. Pitäs maahan polkea, isolla maiharilla. Kun ei ole mitään käytöstapoja..

Ironinen tilanne, eikö vain?

Tulee ittelle huvittunut olo, kun tätä kirjoittelen.. :D

Muistan kun kävin yksi kerta Lidlissä puolisoni kanssa,

sehän oli huvittavaa kun päästiin kassalle, melkein sadan euron arvosta ruokatavaraa lappasin siihen liukuhihnalle, sanoin sille naismyyjälle hyvin pirteästi, että:"Hyvää päivää!"

Arvaas, ei kattonut edes päinkään. Mitä?

Vastausta odottelin kun kattelin silmiin. Kattoko takas?

Ei.. :D

Nousi todella iso inho, siitä kun menet asiakaspalvelupainotteiseen paikkaan töihin, olet kohtaamassa työsi aikana Ihmisiä. Kyllä. IHMISIÄ!!

Tavauskurssin kautta? Ei.. Jokanen osaa tavata.. Menee muutenkin vaan hukkaan pelkkää nettisivua turhuudella..

Takanaolevalle kyllä tervehdittiin, oli siis eläkeikäisii ;)

Noh, taakseen jättää..

Tässähän meni taas tovi. Mukavaahan tää on,

huomenna uusiks? :D

Pistä eteenpäin vaan, mulla on vielä todella paljon sanottavaa.

Alhaalta pääset suoraan painamaan Jako- nappulaa.

Kuulemiin taas!

Toivoen: Aki Oskari Edman